Joskus lapsiarjessa voi olla hankalaa löytää aikaa liikunnalle, eikä aina oikein tiedä mistä edes aloittaa. Liikunta ilman tavoitteita voi tuntua turhalta, varsinkin jos on tottunut aktiiviseen elämäntapaan ennen lapsia. Mutta mitä jos tavoitteet onkin asetettu liian korkealle?
Helposti saavutettavat viikkotavoitteet motivoivat liikkumaan
Ennen lasta elämäni pyöri pelkästään liikunnan ympärillä ja lähes jokaisen treenin piti pitää sisällään jokin tavoite. Oli se sitten tietty greidi (vaikeusaste) kiipeilyssä, uusi maximipaino salilla tai entistä pidempi/haastavampi vaellus. Kesti kauan tottua siihen, ettei arjessa ole riittävästi aikaa treenata tavoitteellisesti ja olla läsnäoleva vanhempi.
Jotkut tähän yhtälöön pystyvät, mikä varmasti riippuu paljon elämäntilanteesta.
Oli siis löydettävä kompromissi! Liikunta auttaa jaksamaan ja se edistää terveyttä, mikä on ehdottoman tärkeää jaksamisen kannalta. Äitiys ei tarkoita sitä, että omasta hyvinvoinnista pitäisi tinkiä – päinvastoin. Lapsen kanssa touhuilu vaatii energiaa.
Totesin hiljattain, että liian korkeat tavoitteet oikeastaan söivät motivaatiota. Turhauduin, kun hyviä tuloksia ei tullut vähäisellä treenillä (tietenkään) ja se johti siihen että iltaisin teki mieli vaan käpertyä sohvalle surkuttelemaan lohtujäätelön kanssa.
Olin jo pitkään ollut kiinnostunut juoksemisesta, mutta aloittaminen tuntui hankalalta. Ensin kävin into pinkeänä muutaman juoksulenkin viikossa, seuraavalla viikolla vain yhden, sitä seuraavalla en ollenkaan. Sama kaava toistui uudelleen ja uudelleen. Missä vika?

Päätin asettaa itselleni realistisen viikkotavoitteen: juoksen vähintään 20 km viikossa
Aluksi mietin onko tavoite liikaa, mutta sehän ei selvinnyt kuin kokeilemalla. Päätin että tuo on ainoa liikunnallinen tavoite jonka arkeeni asetan, ja sen lisäksi voin kiivetä, käydä ulkokuntosalilla tai pyöräillä silloin kun siltä tuntuu.
Lähdin juoksemaan täynnä uutta puhtia ja avoimella mielellä. Huomasin jo ensimmäisen viikon aikana, miten hyvin tavoitteen sai mahtumaan arkeen. Tavoite oli helppo pilkkoa osiin ja juosta juuri sen verran mitä vireystila tai aikataulut antoivat periksi. Usein tein yhden pitkän lenkin (n. 9-10 km) ja muina päivinä juoksin 3-4 kilometrin pätkiä.

Pitkillä lenkeillä saatoin välillä kävellä joitakin pätkiä, esimerkiksi yhden ”lampun välin”. Aina ei tarvitse juosta kovilla sykkeillä, vaan kevyt hölkkä riittää – ja kunto kasvaa huomaamatta!
Juokseminen on todella matalan kynnyksen hommaa, eikä siihen tarvitse muuta kuin lenkkarit ja mahdollisesti juomapullon. Matkat tallennan Sports tracker -sovellukseen. Sovelluksesta on hauska seurata miten paljon kilometrejä ja eri liikuntamuotoja on tullut.
Arkiviikkoihin mahtuu myös kiipeilyä ja pyöräilyä – usein perheen kanssa
Nyt kun mieheni käy Kirkkonummella töissä enkä voi arkisin käyttää autoa, pyrin käymään pyörällä esimerkiksi hammaslääkärissä tai muilla asioilla. Tarkoitus olisi siirtää pyöräkärry nyt omaan pyörääni, niin voisimme myös tyttären kanssa käydä aamupäivisin pyörälenkillä.

Asumme siinä mielessä sopivan syrjässä, että kauppaankin pitää kävellä muutama kilometri, joten hyötyliikuntaa tulee aika helposti. Lapsen kanssa voi myös käydä ulkokuntosalilla, sen aikaa mitä nyt lapsi siellä jaksaa viihtyä. Mutta pienikin liikunta on tyhjää parempi!
KiipeilyAreena Ristikosta löytyy hauskaa kiivettävää koko perheelle
Kiipeilemässä käymme usein perheen kesken, ja tytärkin on lajista erittäin innostunut. Hänestä onkin tullut jo aika taitava kiipeilijä. Olemme käyneet KiipeilyAreena Ristikossa kiipeämässä itsevarmistavilla ja boulderissa. Hallilta saa vuokrata valjaat ja kengät, joten mukaan ei tarvitse kuin liikuntaan sopivat vaatteet, vesipullon ja iloisen mielen!
Kiivetessä on helppo vuorotella – ensin toinen kiipeää sen mitä kiipeää ja sitten vaihdetaan.
Itsevarmistavilta seiniltä löytyy paljon reittejä eri tasoisille kiipeilijöille ja ne sopivat hyvin myös pienille lapsille. Meidän 3-vuotiaalle on myös löytynyt useita hyviä reittejä.


Yleensä on hyvä pakata eväitä mukaan, niin lapsi viihtyy hetken myös katselijan roolissa. Hallilta löytyy myös kahvio mistä saa ruokaa, välipalaa ja kahvia. Kerrosta ylempänä tasanne, jossa on paljon istumapaikkoja missä voi syödä ja katsella vaikka hetken muiden kiipeilyä. Sieltä löytyy myös lasten leikkinurkka perheen pienimmille.




Jätä kommentti