Huomenna vaihtuu joulukuu ja on aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku!
Mietin kuumeisesti millaisen kalenterin voisin hankkia nyt 7,5kk ikäiselle tyttärelleni sillä suklaata hän ei luonnollisesti vielä syö, eikä minkäänsortin pikkutavaroita sisältävää kalenteri voi tietenkään hankkia ettei ne vaan päädy suuhun. Netistä saattaisi löytyä jotain tämänkin ikäiselle, mutta mitä jos antaisikin tavaroiden sisään kokemuksia?
Sormiruokailun ihmeellinen maailma
Meidän tyttö on vastasyntyneestä asti ollut kova syömään ja aikalailla kaikki syötävä mitä hänen nenänsä eteen on tuotu, on mutusteltu innolla suusta alas.
Ollaan juuri siinä iässä kun ollaan jo vähän kokeiltu sormiruokailua mutta juurikin noiden valtavien ruokahalujen takia hänestä on kasvanut aikamoinen ahmatti ja suupalat pitäisi aina tunkea kokonaisena kurkkuun. Ollaan annettu tähän asti vain vähän imeskellä kurkkua tai hunajamelonia, kunhan saa vähän käsituntumaa ja makua suuhun.

Hankin vähän aikaa sitten Prismasta hedelmäpussin/maistelututin, josta sain loistavan idean joulukalenteriin.
Maistelututti maksoi Prismassa vaivaiset 5€ eli kovin suuresta investoinnista ei ole kyse. Mukana tuli 2 verkkoa, joita voi pestä laimella astianpesuaineella. Kannattaa kuitenkin huuhdella verkko todella hyvin ettei verkkoon jää pesuainejämiä. Tutteja löytyy myös paljon erilaisia ja tämä 5€ versio ei välttämättä ole kestävimmästä päästä mutta alkuun silläkin pääsee!
Tässäpä tämä idea: 24 päivää uusia makuja!

Omalta listalta löytyy erilaisia kasviksia, hedelmiä, marjoja ja jouluaattona pienokainen voikin sitten maistella joulupöydän antimia sormiruokaillen.
Tässähän olis myös loistava tapa aloittaa vauvan ensimmäiset soseruokailut! Uusia makuja ei tietenkään voi 4kk tai 6kk ikäiselle tarjota joka päivä, mutta kotona voi kokeilla vaikka yhtenä päivänä pilttipurkista tarjoiltua banaania ja seuraavana päivänä soseuttaa sen itse. Pakkaseen voi myös tehdä soseita valmiiksi ja sulatella tarpeen mukaan sieltä.
Lisää vauvan sormiruokailusta/kiinteiden aloittamisesta:
Libero – sormiruokailu eli BLW
Kalenteri voi olla paljon muutakin
Eikä kalenterin tarvitse olla nimenomaan ruokaan liittyvää, vaan ajatusta voi soveltaa sen mukaan mistä lapsesi tykkää. Kälyni vuoden ikäinen tytär on todella kiinnostunut kirjoista, joten he aikovat hakea kirjastosta joka päivä uuden kirjan yhdessä luettavaksi.
Sitten vaan ideoimaan omannäköistä kalenteria!









Jätä kommentti Neljä vuodenaikaa vauvan kanssa – aistikokemuksia luontoretkillä – Mamma trikoissa Peruuta vastaus