Treenaaminen on arjen voimavara – liikunta tukee hyvinvointia ja auttaa nukahtamaan!

Kesäloma häämöttää jo horisontissa ja päästäänkin nauttimaan siitä koko perheen voimin peräti kaksi kuukautta. Hommaa on riittänyt töiden, lapsiarjen ja kirppiskauppojen parissa mutta on sitä aikaa jostain löytynyt vähän myös liikunnalle. Mikä onkin tuntunut olevan se suurin voimavara kaiken pyörityksen keskellä. Treenaaminen tuo myös henkistä pääomaa, kun tuloksiakin alkaa hiljalleen näkyä ja iltaisin unikin tulee paremmin.

Mistä virtaa kun ikenet kutisee eikä öisin nukuta

Hampaiden tulo vaikutti pitkään pikkuisen yöuniin ja tuntui että huonoja öitä oli paljon enemmän kuin niitä hyviä, vaikka meillä on nukuttu jo muutaman kuukauden ikäisestä täysiä öitä. En kuitenkaan raaskinut valittaa, enkä valita vieläkään niistä huonommista kausista kun monilla se tilanne on jatkunut vastasyntyneestä pitkälle leikki-ikään.

Vaikuttaahan se uni ihan kaikkeen, vaikka se mihin itse olisin voinut vaikuttaa, oli se mihin aikaan menen nukkumaan. Tästä kuitenkin päädyin ikävään oravanpyörään kun öisin on niin tuskaisen vaikea nukahtaa että sänkyyn meno ahdistaa ja mikäli päivän aikana ei tule riittävästi fyysistä aktiivisuutta, unta ei vaan saa. Samaan aikaan on liian väsynyt ollakseen aktiivinen ja pyörä pyörii taas..

Terveysongelmia ja takapakkia treeneissä

Pitkään tuntui ettei treenaamisesta, tai edes kevyemmästä liikunnasta, tullut yhtään mitään ja se suoraan sanoen vähän masensi. Hyvin käyntiin lähtenyt treeniohjelma lyssähti kuin jäätelökakku kesäpäivällä ja painokin jymähti taas tuttuun tapaan paikoilleen. Terveydenkin kanssa tuli vähän kaikenlaista pientä ongelmaa ja kaiken kruunasi kolmen viikon sitkeä flunssa alkukeväästä.

Tiedostin kuitenkin sen, ettei ole mitään järkeä lähteä vetämään maximitreeniä univajeessa ja keuhkot vielä toipumassa flunssan jäljiltä. Treenaaminenhan ei tunnetusti ole kehittävää jos palautumista ei tapahdu ja riski loukkaantumisiinkin kasvaa. Odottelin suosiolla parempaa ajankohtaa.

Ollaan huonompina unijaksoina vuoroteltu yö/aamuvastuuta, niin että kumpikin ottaa aina kaksi yötä ja aamua putkeen, jolloin toinen saa nukuttua edes hetken pidempään. Tää pelasti juuri niinä hetkinä kun tuntui että pakka hajoaa. Suosittelen kokeilemaan, jos se vaan on mahdollista.

Motivaatio kasvoi onnistumisien myötä

Päätin yhtenä päivänä pitkän sairastelun jälkeen kokeilla miltä kiipeily tuntuu ja kappas, sehän tuntui hyvältä! Niin hyvältä, että kiipesin edelliskertojen projektit suorastaan heittämällä ja lisäksi vielä usemman reitin oman mukavuusalueeni ulkopuolelta. Eikä onnistumiset jääneet siihen yhteen kertaan, vaan suunta kulki kovaa vauhtia ylöspäin. Joka kerta sain kiivettyä oman maximitasoni reitin ja motivaatio kasvoi treeni toisensa jälkeen. Vihdoin!

Hommasin alkukeväästä myös jäsenyyden SYKE -trainingcenterille, mikä oli yksi parhaita päätöksiä pitkään aikaan.

Löysin jo ensimmäisellä kerralla itselleni toimivan kokonaisuuden, mihin kuului 20min alkulämppä voimavanteella minkä jälkeen maastavetoa ja kyykkyjä. Pienempikin sali olisi riittänyt omiin tarpeisiini, mutta jatkan kyllä jäsenyyttä taas syksystä salin viihtyvyyden vuoksi. Kesäisin treenaan kuitenkin mielummin ulkosaleilla raittiissa ilmassa.

Nostalgisissa fiiliksissä kun pääsin taas vannetta pyörittämään.

Tietsitkös? Voimavanne on tehokas tapa polttaa rasvaa sekä vahvistaa selän ja vatsan lihaksia. Se aktivoi erityisesti syviä vatsalihaksia ja haastaa lisäksi myös koordinaatiota, mistä on etua myös moderniin sisäkiipeilyyn.

Salillakin tuli huikeita suorituksia ja maastavedossa nousi peräti 120kg, mikä on vain muutaman kilon päässä mun aiemmasta ennätyksestä. Sarjat taas meni suhteellisen kevyesti 80-100kg. Tästä on hyvä jatkaa!

Otin itseäni nyt niskasta kiinni ja päätin treenata taas leuanvetoa (alkuun negatiivisia) mitä on tullut tietoisesti välteltyä raskauden jälkeen. On haastavaa asennoitua vetämään vaan muutamia leukoja omalla kehonpainolla kun niitä on parhaimmillaan vetänyt kahdella sormella 20kg lisäpainolla, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ehkä vielä joskus.

Se mitä sain tilalle, on jotain niin paljon parempaa ja treenata ehtii vielä koko loppuelämän. Tyttärelläni on kuitenkin vain yksi lapsuus enkä sitä aio viettää pelkästään kiipeilyhalleilla ja kuntosalilla.

Lauritsalan uima-hallin vierestä löytyy monipuolinen ulkoliikuntapaikka.

Ulkokiipeilykausi on täällä

Päästiin vihdoin avaamaan myös ulkokiipeilykausi näiden kymmenien takatalvien jälkeen. Alun kankeuden jälkeen kiipeily sujui yllättävän kivasti vaikka sormien nahat pakenivat terävän kiven kosketuksesta. Tuttu ilmiö aina kauden alussa.

Ollaan välillä käyty kiipeilemässä ihan perheen kesken kun taas välillä oon ottanut omaa aikaa ja käynyt nauttimassa kunnon sessiosta kavereiden kanssa. Pikkuinen viihtyy kyllä hyvin kivillä, mutta on hänessä sen verran vahtimista että kiipeily itsessään on vähän sellaista höpöhöpöä. Se on enemmänkin retkeilyä ja eväiden nauttimista, niin kuin kiipeily usein muutenkin on.

Tykkään tehdä kiipeilytreenitkin mielummin ulkona kuin sisällä, eikä aina ole tarkoituskaan “topata” reittejä vaan tehdä itselle vaikeita tai pelottavia muuveja. Riittävä määrä toistoja saa aikaan usein kovemman pumpin kuin sisähallilla. Itse kiipeän nyt paljon negatiivisia profiileja sillä se on tän hetken ehdoton heikkous. Ei vaan ole voimaa vetää. Keksin usein kiveltä erilaisia vaikeahkoja muuveja, joita linkkailen tai kiipeän helpomman linjan useampaan kertaa. Vain mielikuvitus on rajana ulkokiipeilyssä!

Voimakestävyystreenit kivillä.

Kiipeily tuntuu luontevammalta kuin ennen

Lämpöä on nyt riittänyt joten ulkona on tullut kiivettyä useamman kerran viikossa ja edistystä tuntuu tapahtuvan jokaisella sessiolla. Oli se sitten itsensä voittamista henkisesti (pelkotilat) tai uusi muuvi/liike mitä en oo saanut aiemmin tehtyä.

Jännää kyllä, tuntuu että kiipeilijänä oon kehittynyt todella paljon raskauden jälkeen ja ainut mikä tällä hetkellä tuntuu hidastavan (kirjaimellisesti) on tuo paino. Muuten kiipeily tuntuu paljon luontevammalta ja löydän jalkaotteita ihan eri tavalla nyt kun ei ole voimaa mihin turvautua. Kumma kyllä, jaksan lukottaa myös kovempaa nyt ja kaveri nauroikin että “vetelet vaan leukoja siellä seinällä”.

Siitä oon kuitenkin äärimmäisen onnellinen, ettei yhtäkään vammaa ole tullut, eikä edes sormia särkenyt vaikka toisin saattaisi kuvitella. Aikanaan olin sellaisessa vammojen kierteessä, ettei mennyt varmaan yhtäkään kautta, kun jotain ei olisi hajalla. Haluisin myös esimerkilläni näyttää, ettei kiipeilijän tarvitse olla täysin rasvaton ja alipainoinen ollakseen hyvä/kykenevä kiipeämään.

Tokihan en mikään 8A:n kiipeilijä ole, mutta vähintään ihan ok!

Mikrobetan kehittäminen on arkipäivää lyhyelle kiipeilijälle.

Rasvanpolttoa pitkillä kävelylenkeillä

Nyt onkin koko maassa riittänyt kesäistä keliä ja välillä ilma on ollut aivan liian kuuma raskaamman treenin tekemiseen. Kiipeilystä voi vaan haaveilla kun kitkaa ei kuumalla kelillä ole alkuunkaan. Parempi siis keskittyä muihin aktiviteetteihin ja niitähän onneksi riittää. Pelkästään Saimaan luonnonkauniissa maisemissa kävely lataa akkuja ja saa hymyn korville.

Ollaankin käyty nyt pitkillä kävelylenkeillä pikkuisen kanssa ja vietetty usein koko päivä ulkona. Kotona ollaan pyörähdetty lähinnä syömässä lounas ja vaihtamassa vaipat, minkä jälkeen suunnattu taas ulkoilemaan. Käytiin mummin vierailun aikana ensimmäistä kertaa yhdessä myös uimarannalla, vaikka pikkuinen saikin vasta kastella sormiaan rantaveteen.

Riemun kiljahdukset raikuivat puoliksi tyhjällä hiekkarannalla, kun pieni lierihattuinen taapero kirmasi hiekalla ja yritti syöksyä pää edellä kaislikkoon.

Saimaan rannalla on mukava kävellä pikkuisen päikkäreiden ajan.

Voi sitä onnen päivää, kun hän vihdoin pääsee itsekkin pulahtamaan järviveteen! Lämpimiä vesiä odotellessa.

Vasta nyt vauvavuoden jälkeen alan pikkuhiljaa hahmottaa, että minäkin olen vielä joku. Joku muukin kuin äiti. Olen nainen, liikkuja, haaveilija ja minullakin on oikeus tehdä, nähdä ja kokea. Vaikka silti samaan aikaan se on olen minä, joka aina eniten kärsii kun ollaan erossa toisistamme.