Mamma trikoissa

Edellisessä postauksessa kerroin raskausajan kehonmuutoksista ja liikunnan sekä ruokavalion merkityksestä raskausdiabeteksen hoidossa. Tällä kertaa avaan fiiliksiäni suuresta elämänmuutoksesta ja palautumisprosessista.

Tiedättekö sen tunteen kun selaa Instagramia tai Tiktokkia ja vastaan tulee elämänsä kunnossa olevia pyykkilautavatsaisia fitness -äitejä ja omasta peilistä kurkistaa päiviä sitten suihkussa käynyt puklupaitainen pörröpää? Ensimmäisinä viikkoina se herätti mussa turhautumista, pientä kateutta ja jopa toivottomuutta joka kerta kun selailin somea, sillä tuntui etten ikinä enää pääse takaisin entiseen kuntooni.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse mahtua mihinkään tiettyyn muottiin, vaan tärkeintä on tuntea olonsa hyväksi omassa kehossaan.

Toisaalta, joka kerta kun katsoin tuota maailman suloisinta pientä nappisilmää, muistin minkä takia tässä tilanteessa ollaan ja miten turhalta tuntuu valittaa niin pienestä uhrauksesta kun sai tilalle jotain näin mahtavaa.

Tiesin kuitenkin, miten tärkeää oman jaksamisen kannalta (niin henkisen kuin fyysisenkin) olisi saada taas itsensä edes jonkin näköiseen kuntoon, jotta voin olla paras mahdollinen äiti tyttärelleni.

Silloin kun energiat ei tunnu vauvan hoidon lisäksi riittävän edes ruoanlaittoon, on hankala lähteä kuntosalille edes ajatustasolla. Alkuun pelkästään rutiinien löytäminen ja uuden opetteleminen vie aikaa, mutta jaksamisen kannalta edes vähäinen määrä liikuntaa olisi hyvästä. Alkuun voi tehdä vaikka lyhyitä vaunulenkkejä ja lantionpohjanlihasten aktivointia kotona.

Palautuminen riippuu paljon myös synnytystavasta ja meidän tyttö saapuikin maailmaan hätäsektion kautta.

Sopeutuminen uuteen arkeen

Vauva-arjessa monille varmasti suurin haaste on unenpuute. Me kuuluttiin niihin onnekkaisiin, joiden vauva nukkui jo alusta asti todella hyvin (saatiin herätellä yöllä syömään) joten energiaa riitti pieneen kuntoiluun jo heti syntymän jälkeen. Meillä imettäminen tuotti ongelmia jo synnytyssairaalasta asti ja vauva sai osan ravinnostaan korvikkeista, mikä auttoi osaltaan öiden kanssa kun vatsa pysyi täydempänä ja isäkin pystyi osallistumaan.

Alkuun kaikki päivät tuntuivat pyörivän pelkästään imettämisen, pumppailun ja vaipanvaihdon ympärillä, mutta pikkuhiljaa ne rutiinit alkoivat muodostua.

Ensimmäisen kuukauden aikana huomattiin, ettei imettäminen meidän kohdalla tulisi välttämättä onnistumaan. Käytiin imetysvalmennuksessa ja hankittiin kaikenmaailman letkut ja nännikumit, mutta tyttö sai vaan jatkuvia rintaraivareita ja ruokailun sijaan otti mielummin torkut rinnalla. Reilu kuukauden jälkeen siirryin pumppaamaan ja lisäksi annettiin korviketta, jolloin aikaa vapautui enemmän myös vauvan kanssa touhuiluun.

Monesti puhutaan, että imettäminen laihduttaa, joten en päässyt tätä “etua” hyödyntämään.

Sektiohaava lähti paranemaan antibioottikuurin jälkeen onneksi hyvin ja ulkona oli kauniin keväinen sää, joten oli helppo lähteä aika nopeallakin aikataululla ulkoilemaan. Otettiin tavoitteeksi käydä ulkoilemassa päivittäin ja onnistuttiin tässä suhteellisen hyvin. Aina ei vaan jaksanut tai huvittanut ja sekin oli ihan täysin ok. Fiilispohjalta.

Ihan alkuun käytiin tekemässä vain lyhyitä vaunulenkkejä, mutta aika pian yhdistettiin lenkkeihin kevyttä harjoittelua ulkotreenipaikoilla. Tein laitteilla (kevyillä painoilla) olkapäitä, kyykkyjä sekä kevennettyjä roikuntoja leuanvetotangolla. Kiipeilijänä nuo roikunnat olivat tärkeitä, sillä kiipeilyssä tulee paljon vetoliikettä ylävartalolle. Ennen raskautta treenasin paljon lisäpainoleukoja, joten alkuun oli hieman harmillista huomata miten raskaalta pelkkä roikkuminen tangossa tuntui.

Suhtauduin kuitenkin tähän raskauskilojen karistamiseen eräänlaisena projektina ja liikunnallisena tavoitteena, sillä olihan tämä varmaan elämäni suurin kuntoremontti.

Keväällä käytiin paljon myös kuntoportailla ja tehtiin ensimmäinen mökkireissukin kun tyttö oli 4vkoa vanha. Samalla reissulla kokeiltiin myös boulderointia ulkona ja se sujuikin vauvan kanssa ihan mukavasti. Itse en saanut kiivettyä kuin yhden helpon reitin ja huomasin miten kömpelöltä keho vielä tuntui. En tehnyt kesä/syyskaudelle mitään kiipeilytavoitteita vaan tarkoitus oli totutella kroppaa pikkuhiljaa taas lajin pariin.

Suurin osa ajasta vietettiin ihan vaan rentoutuen takkatulen äärellä tai mökillä puusaunan löylyistä nauttien.

Ensimmäinen kesä perheenä

Ennen kuin huomattiinkaan, kevät vaihtui jo kesäksi. Oltiin löydetty se oma rytmi vauva-arkeen ja jaettiin vastuualueita. Tässä kohtaa vauva söi enää kerran tai kaksi yössä ja oli hereillä ollessaan utelias ja sosiaalinen. Tyttö viihtyi kaikkialla mihin hänet otettiin mukaan, oli kyseessä sitten kiipeilyhalli, ravintola tai metsäpolku. Kiipeilyhallilla hän tykkäsi katsella eri muotoisia -ja värisiä otteita ja meidän oli helppo kiivetä vuorotellen, aina toisen viihdyttäessä vauvaa.

Rannalla, kiipeillessä tai muuten vaan ulkona liikkuessa hellepäivinä pidettiin vaunuissa äitiyspakkauksesta tullutta kylpymittaria millä oli helppo seurata vaunujen lämpötilaa. Se voi nousta yllättävän korkeaksi etenkin jos kopassa käyttää esim kaitaliinaa/verhoa/hyttyssuojaa.

Haluttiin myös totuttaa vauvaa erilaisiin ympäristöihin, sillä meidän elämäntyyliin kuuluu reissaaminen ja erilaiset harrastukset.

Oli todella kuuma kesä joten käytiin myös paljon uimassa. Alkuun häpeilin kehoani enkä meinannut tottua peilikuvaani, mutta pienen henkisen työskentelyn ja itsepuhelun jälkeen päätin kantaa itseni kunnialla ja nauttia tästä kesästä hieman kurvikkaammassa kropassa.

Kroppa alkoi vähitellen vahvistua

Helteet jatkuivat pitkään eikä kiipeilystä meinannut tulla mitään kuumalla kelillä, joten treenattiin paljon ulkotreenipaikoilla ja sisällä. Välillä oli myös ihana heittää kuulokkeet korville ja käydä juoksulenkillä, kun sai samalla myös sitä paljon puhuttua omaa aikaa. Koin tosin aika hankalaksi irtautua vauvasta vaikka tiesin sen olevan jaksamisen kannalta fiksua.

Helsingin reissuilla päästiin kiipeämään myös köyttä, mikä on se meidän suosikki kiipeilyn alalajeista. Lappeenrannan ja Imatran suunnalla on aika vähän köysikallioita, eikä se kahdestaan onnistu muutenkaan joten nautittiin täysin rinnoin ystävien kanssa kiipeilystä vähän pidemmillä seinillä.

Kesä meni hyvin pitkältä Lappeenrannan ja Helsingin välillä huristellen. Vauva nukkui aina isoimman osan matkasta ja selvittiin usein yhdellä pysähdyksellä. Muutama visiitti tehtiin myös Puumalaan, missä vauva pääsi myös ensimmäistä kertaa veneen kyytiin.

Vihdoin tapahtui kauan odotettua edistystä

Mentiin yhtenä päivänä perinteiselle vaunulenkille urheilukentälle, jonka laidalla olevalle treenipaikalle pysähdyttiin tekemään lihaskuntoa. Olin ennen raskautta innostunut treenaamaan maastavetoa, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen miltä se tuntuisi. Muutamien kevyempien sarjojen jälkeen intouduin testaamaan maximia ja suureksi yllätykseksi maasta nousi 105kg! Treenin päätteeksi sain vihdoin myös kiskaistua yhden leuan.

Sisäkiipeily alkoi myös tuntua jo huomattavasti paremmalta. Tavoitteellisesta kiipeilystä en tosin tohtinut edes haaveilla, sillä se vaatisi rutkasti enemmän aikaa ja rutkasti vähemmän painoa. Kuntosaliharjoittelussa ylimääräiset kilot eivät tunnu samalla tavalla, mutta kiipeilyssä taistellaan painovoimaa vastaan, joten kevyemmästä kehonpainosta on huomattava etu.

Motivaatiota kasvatti kuitenkin se, että kehityin teknisenä kiipeilijänä yllättävän paljon. Uudella keholla kiipeilyn joutui vähän kuin aloittamaan alusta ja jalkatekniikka oli nyt se millä pystyi edes vähän pelaamaan.

Nopeasti sitä kuitenkin löysi sen tavan liikkua seinällä ja tasokin alkoi vähitellen nousta. Kiipeilyssä on kuitenkin vaikea asennoitua kiipeämään helpompia, jos taso on aiemmin ollut huomattavasti korkeammalla, joten huomasin usein poikkeavani suunnitelmasta ja päädyin kokeilemaan aivan liian vaikeita reittejä. Paino tuntui olevan se suurin hidaste nyt kiipeilyssä ja se ei vaan tuntunut tippuvan millään.

Syy oli tietenkin ruokavaliossa.

Painonpudottamisessa kaiken A ja O on oikeanlainen ruokavalio

Mikään määrä vaunulenkkejä ei pudota tehokkaammin painoa (pysyvästi) kuin oikeanlainen ruokavalio. Painoni tippui hyvin nopeasti sen 10kg kun nesteet lähtivät kehosta ja pääsi liikkumaan, mutta sen jälkeen se tuntui jymähtäneen paikoilleen.

Ennen raskautta pääkaupunkiseudulla asuessani liikuin päivittäin vähintään kävelylenkin verran. Työskentelin kiipeilyhalleilla, joten työpäivienkin aikana tuli jonkun verran kiivettyä ja vapaa-aika kului täysin eri harrastusten parissa. Muutos oli siis valtava kun raskausaikana jäin pois töistä ja synnytyksen jälkeen liikuntaa on ollut vain muutamia kertoja viikossa. Ei siis ihme, jos paino ei näillä liikuntamäärällä pudonnut.

Käytiin laiskuuttamme (ja pienen piristyksen takia) myös paljon ravintoloissa syömässä ja vaikka lautasen lappasikin täyteen myös salaattia, olivat annoskoot buffeteissa valtavat kulutukseen nähden.

Oli siis aika pistää jälleen kerran ruokavalio remppaan.

Kaupan valmissalaattipussit oli kyllä pelastus kun kumppani palasi töihin. Vauva oli siinä iässä ettei mikään muu paikka kelvannut kuin syli, joten se aikaikkuna ruuanlaitoille oli hyvin kapea, ellei olematon.

Aamupalana söin usein soijajogurttia pähkinöillä ja marjoilla, välipaloina meni ruisleipää sekä hedelmiä. Päivällinen jäi melkein aina välistä, kun sitä ei vaan ehtinyt tehdä ja iltaisin syötiin kasviswokkia, pastaa tai muuta kotiruokaa.

Ennen raskautta en syönyt juurikaan vilja -tai maitotuotteita sillä vatsani ei kestänyt niitä ja ihokin kukki. Raskauden aikana näiden lisääminen ruokavalioon kyllä jostain syystä soveltui keholleni. Synnytyksen jälkeen vatsa tuntui edelleen kestävän viljatuotteita, joskin vehnää vähän huonommin.

Paino ei vieläkään pudonnut, päinvastoin. Olin suoraan sanottuna ihmeissäni, missä vika voi olla kun ruokavalio on terveellinen ja liikuntaakin on monipuolisesti. Keskustelin tuttuni kanssa syömistottumuksistani ja löysimme kokonaisuudesta kaksi suurta ongelmaa:

• liian vähäinen kaloriensaanti, sillä laskurin mukaan söin päivittäin n. 1000kcal kun tarve olisi ollut vähintään 1300-1400kcal. Lisäsin jatkossa aamupalalle puuroa sekä iltapalalle täysjyvätuotteita.
• epäsäännöllinen ateriarytmi, joka vielä raskauden aikana oli todella säännöllinen, sillä sokeriarvot piti mitata aina tunti ruokailun jälkeen, mutta synnytyksen jälkeen aamupalaa ehti syödä vasta vauvan aamu-unien aikaan ja lounaskin venyi sitten pitkälle päivään. Tämä johti siihen että söimme raskaammin illalla kun se tuntui olevan ainoa hetki jolloin ruokaa ehti rauhassa laittaa.

Tilanne oli aika selkeä ja seuraavaksi lähdettiin korjaamaan näitä ongelmakohtia ja kas kummaa, kun se paino sitten jonkin ajan päästä lähtikin taas laskuun!

Nykyään ollaan pyritty aina valmistamaan ennakkoon isompi satsi ruokaa tai esivalmisteltu jääkaappiin komponentteja joista on helppo kasata terveitä ja monipuolisia annoksia. Suuri suosikkimme on Pokebowlit, joihin tulee pohjalle riisiä ja päälle voi laittaa oman maun mukaan mitä tahansa tuoreita kasviksia, papuja ja proteiiniksi kalaa/kanaa/vegeä.

Missä mennään nyt?

Syksyllä treenattiin paljon kiipeilyhallilla ja välillä myös kuntosalilla. Ruokavaliomuutosten jälkeen paino putosi vielä 4kg ja matkaa on vielä edessä ainakin 10kg, katson kuitenkin tilanteen mukaan eikä tarkoitus ole välttämättä päästä takaisin vanhoihin mittoihin. Vauvan syntymän jälkeen myös tavoitteet treenaamisessa on muuttuneet ja tällä hetkellä pyritään elämään terveellisesti ja liikkua monipuolisesti.

Ollaan nautittu eri vuodenaikojen tarjoamista lajeista, syksyllä metsäretkistä ja talvella hiihtämisestä sekä laskettelemisesta.

Tulossa vielä myöhemmin Raskausarpia osa 3 joten stay tuned! Ihanaa talven jatkoa ja tulevaa kevättä ❄️

Kiitos kun luit! ❤

Lue myös: Raskausarpia osa 1: ennen ja jälkeen