Joulu kuuluu ehdottomasti suosikki juhlapyhiini, mutta tänä vuonna joulu sai jotenkin lapsen myötä ihan uuden merkityksen. Viime jouluna pikkuinen oli vasta 8kk ikäinen joten ihan hirveästi hän ei juhlahumusta ymmärtänyt, mutta nyt lahjoja availtiin jo omin pikku kätösin ja nautittiin täysin rinnoin muistakin jouluperinteistä.
Retkikuntamme matkasi pääkaupunkiseudulle joulun viettoon – ensimmäisenä suunnattiin kiipeilyhallille
Meillä ei asu täällä Etelä-Karjalassa perhettä eikä pienessä kolmiossamme pysty kovin montaa majoittamaan, joten ollaan lähdetty aina joulun viettoon pääkaupunkiseudulle Tuukan vanhempien hellään huomaan. Yllätyin positiivisesti miten reippaasti meidän pikkuinen matkusti kun aiemmin on saattanut kiukuttaa jo kymmenen minuutin matka kauppaan, vaikka ollaan kesällä ajeltu Lappiin ja takaisin. Niin ne lapset muuttuu.
Nyt osa matkasta meni nukkuen ja lopun aikaa leikittiin tai luettiin kirjoja, vieläkään ei siis tarvinnut ruutuihin turvautua, jes!
Loma alkoi lasten kiipeilykokeilulla
Kauaa ei perille päästessä ehditty vanheta kun lähdettiin porukalla kokeilemaan Boulderkeskus Konalan uutta lastentilaa. Ajateltiin aloittaa loma jollain liikunnallisella aktiviteetilla ennen kuin herkutellan monta päivää joulupöydän antimilla.
Mukaan lähti myös serkkutyttö vanhempiensa kanssa ja pikkuisilla oli kyllä niin hauskaa! Tytöt kiipesivät lyhyempiä reittejä ylös asti kymmeniä kertoja ja välillä taukoiltiin muiden lelujen parissa.

Käytiin viikkoa aiemmin BK Flash -lasten kiipeilyhallilla ja olin suorastaan yllättynyt miten reippaasti meidän 1v8kk kiipesi helpoimman reitin ylös. Halli on ihan täydellinen lasten kiipeilyyn ja sieltä löytyykin päälle kiivettävä virtahepo, peliseinä, riippusilta ja helpoimman muodon päältä pääsee laskemaan liukumäkeä alas.
Reitit ovat lisäksi todella laadukkaita sekä kiipeilyllisesti kehittäviä ja niitä on ihan kaiken ikäisille- ja tasoisille lapsille sekä Espoon että Konalan halleilla ja osa reiteistä sopii hyvin myös aikuisille, etenkin lyhyemmille kiipeilijöille.
Sinkkuvuosieni jouluperinteisiin kuului aina ”tonttukiipeily” pyhien aikaan ja siitä olisi hauska tehdä myös meidän koko perheen perinne.
Tiesitkö että kiipeily on loistava laji ihan kaikenikäisille- ja kokoisille ja se kehittää mm. tasapainoa, voimaa, koordinaatiota ja ongelmanratkaisukykyä. Vilkkaammatkin lapset yleensä keskittyvät seinällä ja opitut taidot voivat siirtyä myös arkeen. Lisäksi se on loistava koko perheen harrastus!

Meidän joulu kuvina <3







Aivan ihana joulu, sydän täynnä onnea ja kiitollisuutta <3 Lämmin halaus niille, joiden joulu on syystä tai toisesta haikea tai surumielinen.




Jätä kommentti