Viimeisimmästä postauksesta onkin jo vierähtänyt tovi, joten tässä hieman arkisia kuulumisia täältä tohinan keskeltä! Paljon on tapahtunut viime kuukausina ja tulevaisuus jännittää. Lue mitä muutoksia meidän arjessa on tapahtunut syksyn aikana.
Uudet tuulet puhaltaa – kohti uutta työuraa
Tässä on tapahtunut lähiaikoina niin paljon kaikkea että on pää ihan pyörällä! Oon jo pitkään haaveillut alanvaihdosta ja vihdoin jotain ihan konkreettista on tullut tehtyä asian eteen.
Liikunta-ala, etenkin kiipeilyn parissa työskentely, on tuntunut jo pitkään ihan umpikujalta. Pääkaupunkiseudulla asuessani pääsin toteuttamaan intohimoani juniorivalmentajana ja tunsin kyllä onnistuneeni työssäni kun juniorit nappasivat kerta toisensa jälkeen sarjoissaan SM -pronssia, -hopeaa ja kultaa. Opetin heille sen mitä tiesin ja osasin.
Jossain vaiheessa kuitenkin se työn määrä alkoi tuntua super raskaalta kun valmentajatyön lisäksi piti painaa vielä vuorotyötä ja ottaa ohjauksia minkä suinkin kerkesi. Liikunta-alalla töitä joutuu painaa jokaisena viikonpäivänä (ainakin isossa osassa) eikä vapaita ollut kuin harvoin. Ne hetket menikin sitten omien treenien parissa.
Lopulta tuli useampi burnout ja kroppa meni ylikuntoon. Oli kaikkea muuta kuin hyvä ja terve olo, joten muutosta oli tultava.
Raskauden alussa päätin irtautua oravanpyörästä ja tähdätä vanhempainvapaiden jälkeen kohti uutta työuraa, joten tässä sitä nyt sitten ollaan, alanvaihtajana näin 35-vuotiaana.
Takaisin lähtöruutuun
Hauskintahan tässä on se, että opiskelin itselleni merkonomin tutkinnon viitisen vuotta sitten ja mulle kerran tarjottiinkin hyväpalkkaista duunia alalta, mutta olin sillon satavarma että haluan työskennellä osa-aikaisena ryhmänohjaajana. Heh, kylläpä keljuttaa nyt jälkikäteen.
Nyt kun ymmärrän miten suuri painoarvo korkeakoulututkinnolla olisi työnhaussa, koen että oon hukannut hyviä vuosia väärällä alalla vaikka olisin voinut jatkokouluttautua ja saada hyväpalkkaisen päivätyön.
Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Vielä ei ole liian myöhäistä tällekkään mamalle.
Hain ammattikorkeakouluun tradenomi -linjalle, mutta sen verran kauan on opinnoista etten pärjännyt pääsykokeissa tuoreille ylioppilaille ja muille vastavalmistuneille. Aion kuitenkin hakea vielä uudelleen ja yritän lukea enemmän. Siihen asti etsin kuitenkin muita väyliä lisäkouluttautua ja muutenkin yritän hakea alan töitä.
Nyt syyskuussa aloitin Osaamista markkinointiin -verkkokoulutuksen, minkä tiimoilta sain ihan huikean työssäoppimispaikan!
Pääsen tekemään juuri sitä mistä eniten pidän, eli viestintää ja markkinointia. 🫶🏼
Tulevaisuus on yksi avoin kirja
Kaikista eniten tässä jännittää se epätietoisuus siitä, miltä meidän elämä näyttää niinkin pian kuin puolen vuoden päästä.. ei tiedetä missä tullaan asumaan tai miten työkuviot järjestyy.
Ollaan tykätty ihan hirveästi asua täällä Etelä-Karjalan rauhassa ja Lappeenranta kaupunkina edustaa juuri niitä itselle tärkeitä arvoja. Ikävä kyllä työnäkymät on kummankin osalta synkät, sillä työpaikkoja ei vaan ole. Ainakaan meidän aloilla. Ollaan pohdittu tästä syystä muuttoa.
Arki on vaan tällä hetkellä sellaista selviytymistaistelua ettei mitään järkeviä päätöksiä kyetä tekemään. Teen tällä hetkellä 7 päivänä viikossa töitä (työssäoppiminen ja osa-aikatyö) ja kumppanikin suorittaa AMK -tutkinnon harkkoja, joten aivokapasiteetti menee täysin ihan arjesta selviytymiseen.
Kaiken kukkuraksi ollaan sitkeästi päätetty olla laittamatta tyttöä päiväkotiin (mieluusti vasta kun 2v) joten tylsää ei varmasti tule!
Treenaamisesta on tullut terveysliikuntaa
Tämän pitkän valitusvirren (hehe) jälkeen on varmaan sanomattakin selvää ettei paukut ole riittäny kehittävään treenaamiseen. Samaan aikaan oon kyllä myös pohtinut, onko se enää tarpeellista kun ei ole varsinaisesti mitään tavoitteitakaan.
Usein termi treenaaminen jää vaan elämään, kun voisi puhua myös liikunnasta mutta ehkä se istuu vaan suuhun paremmin. Jos miettii kumpi kuulostaa järkevämmältä, ”lähden treenaamaan” vai ”lähden liikkumaan”.
Jokatapauksessa, terveysliikunta on nyt se Goal!
Juokseminen on ollut nyt se juttu mistä oon saanut eniten hyviä fiiliksiä. Varmaan johtuu osin siitä kun kestävyyskunto oli todella huono ennen raskautta ja nyt juokseminen tuntuu jopa hyvältä.
Sain kunnon motivaatio boostin kun tein Cooperin testin ja tulos oli yllättävän hyvä. Ei varmaankaan monen mittapuulla mutta omaan tasoon nähden. On jotain mistä parantaa!
Erityisesti polkujuoksu on toiminut hyvänä tapana irtautua kiireestä ja nauttia syksyisestä luonnosta. Kerran nappasin myös uimakimpsut matkaan ja pulahdin hyiseen Saimaaseen.
Kiipeily on ollut jo pitkään mun päälaji, mutta nykyään sitä on tullut harrasteltua kerran viikossa. Se säilyttää edelleen paikkansa suosikkilajina mutta sen jälkeen kun lopetin kiipeilyn tavoitteellisen treenaamisen, huomasin suuren muutoksen omassa sitoutumisessani.
Se mikä oli joskus elämäntapa, on nyt vain harrastus muiden joukossa. En enää näe itseäni roikkumassa tunti tolkulla kiven nokareella vain kiivetäkseni tiettyä tasoa. Vietän mielummin sen ajan lapseni kanssa jonkun yhteisen aktiviteetin lomassa. Tai kotona legoilla leikkien.
Eihän sitä ikinä tiedä innostunko sitten käymään aktiivisemmin kun energiaa on enemmän ja tyttö kasvaa mutta nyt tilanne on tämä. Köysikiipeilyä ikävöin kyllä hurjan paljon, siihen vaan ei täällä ole juuri mahdollisuuksia.
Pikkuisesta on kasvanut puhelias lapsi
En voi ymmärtää miten äkkiä nuo pienet kasvavat ja kehittyvät, vaikka siitä kovin varoiteltiinkin. Meidän nyytistä on kasvanut kikatteleva ja aina vaan itsenäisempi leikki-ikäinen, joka puhuu jo lyhyitä lauseita.
Nyt ollaankin siinä iässä kun saa varoa sanomisiaan, sillä pikkuinen toistaa lähes kaiken kuulemansa. Uskon että kirjojen lukemisesta on ollut puhekyvyn kehityksen kannalta suuri hyöty.
Ollaan myös ihme kyllä pysytty koko poppoo terveenä ja neiti kasvaa ja voi hyvin. Onnea ollut matkassa, toivotaan että sama rata jatkuu!
Tässä vielä muutama fiilistelykuva syksyltä
Favourite season
Parisuhdeaikaa
Äiti ja sen tyttö
.
.
.
Kiitos kuin luit! ✨
Lue lisää 👇🏼
Mamma trikoissa 
Jätä kommentti